Esittely

Katriina Karkulehto

katriina(at)onniaservices.fi | p. 050 582 8999

Hei! Mukavaa, että tulit tutustumaan sivuihini. Olen Katriina Karkulehto, Onnian perustaja, johdon sertifioitu coach ja valmentaja sekä kokenut liikkeenjohdon ammattilainen. Vedän myös perustamaani Hyvin johdettu -podcast-sarjaa. Työssäni olen perehtynyt hyvinvoinnin, strategian ja johtamisen välisiin yhteyksiin.

Onnian toiminta-ajatus pohjautuu inhimillisesti kestävän johtamisen kehittämiseen organisaatioissa. Keskitymme

  • Kirkkaaseen suuntaan ja toimeenpanoon, sillä strategian avulla johdetaan yhtenäisesti, selkeytetään tekemistä ja tuetaan hyvinvointia
  • Oman kapasiteetin ja suorituskyvyn kasvattamiseen
  • Johtajuuden lujittamiseen
  • Sujuvan työkulttuurin edistämiseen

Pyrkimyksenä on näin parantaa yrityksen kilpailu- ja tuloksentekokykyä sekä ihmisten muutosvauhdissa pysymistä ilman, että tämä tapahtuu hyvinvoinnin kustannuksella. Perustin Onnian vuonna 2018, jotta voisin auttaa yrityksiä toteuttamaan näitä päämääriä.

Valmennan ja konsultoin johtoa ja asiantuntijoita voimaan hyvin, pääsemään tavoitteisiinsa ja johtamaan tuloksellisesti itseään ja muita. Työssäni näen hyvinvoinnin johtamisen tärkeänä osana tervettä liiketoiminnan kehittämistä. Valmennuksissani ja konsultointityössäni painottuvat johtajuuden, kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin, strategian sekä työssä jaksamisen kysymykset.

Työuraani olen tehnyt liikkeenjohdon konsulttina, coachina ja valmentajana, yritysjohtajana sekä organisaatiotutkijana. Ennen Onniaa johdin kasvuyritystä johtoryhmän jäsenenä ja esihenkilönä.

Konsultointi- ja valmennusurallani olen työskennellyt muun muassa strategiatyöhön, liiketoiminnan kehittämiseen, viestintään sekä johtamiseen ja esihenkilötyöhön liittyvissä organisaation kehitys- ja muutosprojekteissa vuodesta 2005 alkaen. Pääosan työstäni olen tehnyt johtoryhmien ja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa eri toimialoilla ja sektoreilla. Valmennustyöni ulottuu liike-elämään, urheiluun ja kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Olen työskennellyt satojen eturivin yritysten ja asiakkaiden kanssa.

Koulutukseltani olen TkL (työpsykologia ja johtaminen) ja KM (aikuiskasvatustiede). Jatkotutkimuksessani perehdyin johtajien sosiaalisen identiteetin rakentumiseen strategisina toimijoina. Minulla on business coachin sertifikaatti. Liikunnan ja hyvinvoinnin koulutukseltani olen personal trainer ja psyykkinen valmentaja. Olen myös sertifioitu Master EASI -coach. Kysy lisää EASI työkäyttäytymis- ja motivaatiokartoituksesta ja sen toteuttamisesta, vastaan mielelläni!

Työhöni ammennan sisältöä 35 vuoden kokemuksesta eri urheilulajien aktiivisesta harrastamisesta ja kilpailemisesta, vanhemmuudesta sekä jatkuvasta kiinnostuksesta uuden oppimiseen.

Yhteistyökumppanit

Iiro Jussila on Onnian yhteistyökumppani strategiavalmennuksissa. Iirolla on parin vuosikymmenen mittainen kokemus strategisesta johtamisesta ja siihen liittyvästä asiantuntijatyöstä. Hän on johtanut merkittäviä uudistuksia yliopistojen koulutusohjelmissa ja työskennellyt yhteiskunnan uudistumista palvelevan tutkimuslaitoksen toimitusjohtajana. Nykyisin hän toimii kasvavan yritysryhmän ydinyhtiön toimitusjohtajana ja jakaa samalla asiantuntemustaan uudistumista ja kasvua tavoitteleville yritysasiakkaille. Taustaltaan  Iiro on johtamisen ja organisoinnin professori.

Valmentajan työssä Iiro hyödyntää laajaa tietämystään ja kokemustaan, analyyttisyyttään sekä tunneälyään tavoittaakseen nopeasti asiakkaiden strategisen johtamisen ongelmakohdat. Iiro ymmärtää syvällisesti strategian eri tasot ja niihin liittyvät roolit, tehtävät ja vastuut. Hänellä on monipuolinen ymmärrys strategioiden valmistelun, niitä koskevan päätöksenteon ja strategioiden toimeenpanon haasteista. Iiro auttaa asiakkaitamme toimivien ratkaisujen löytymisessä keskustellen niistä helposti lähestyttävästi kunkin henkilön oman työn kautta. Iirosta sanotaan, että hän saa strategiaa aiemmin vierastaneet ihmiset innostumaan aiheesta.

Innostuneisuutta ja halua panostaa strategiseen johtamiseen Iiro pitääkin erittäin tärkeänä tekijänä sille, että yritys hallitsee riskinsä ja kykenee saavuttamaan tavoitteensa vaativissakin toimintaympäristöissä.

Ellen LindellEllen Lindell toimii Onniassa yhteistyökumppanina. Hän on hyvän työelämän puolesta toimija, johtamisen uudistaja ja toimintatapojen kehittäjä, valmentaja sekä sparraaja.

Ellen soveltaa yritysten johdon ja avainhenkilöiden kanssa työskennellessään erilaisia työotteita. Hänen toteutuksissaan yhdistyvät saumattomasti liiketoimintalähtöisyys, tavoitteellisuus, vastuullisuus, käytännönläheisyys ja ihmiskeskeisyys.

Ellenin työtä ohjaa näkemys ihmistä huomioivan ja arvostavan kohtelun myönteisestä voimasta. Tavoitteena on rohkaista ihmisiä tarkastelemaan omaa toimintaansa monista eri näkökulmista, puntaroimaan omia rutiinejaan ennakkoluulottomasti sekä kannustaa jokaista oman ajattelunsa ja toimintansa konkreettiseen uudistamiseen.

Ennen valmennus- ja konsultointiuraansa Ellen on toiminut useilla toimialoilla eri toimintojen johto- ja kehittämisvastuissa sekä vastannut vaativista kehitysprojekteista ja muutosprosesseista.

Sertifikaatit: Johdon työnohjaaja ja coach (CSLE), NLP Practioner, Personal Resilience Instructor, ESCI Trainer, Volition Booster, DiSC-valmentaja. Luottamustehtävässä EBEN Suomi ry:n (European Business Ethics Network) hallituksen jäsenenä.

Noora Marttinen työskentelee Katriinan juontajaparina Onnian Hyvin johdettu -podcastissa, jossa tarkastellaan hyvinvoinnin johtamiseen liittyviä asioita, ilmiöitä ja kysymyksiä asiantuntijavieraiden kanssa.

Nooralla on vuosien kokemus erilaisten organisaatioiden ja esihenkilöiden kanssa työskentelystä. Kokemus on karttunut muun muassa HR-työssä ja palkitsemisen konsultoinnin parissa. Tällä hetkellä hän työskentelee Mandatumissa.

Organisaatioiden ja yksilöiden hyvinvointiin ja motivaatioon liittyvät asiat ovat erityisesti Nooran sydäntä lähellä. Omaa hyvinvointiaan Noora pitää yllä muun muassa perheen kanssa touhuilemalla ja liikkumalla monipuolisesti.

Jari PuranenJari Halt on Onnian yhteistyökumppani oman kapasiteetin valmennuksissa. Jari on pitkän linjan hyvinvoinnin ja liikunnan ammattilainen. Hän on koulutukseltaan liikunnanohjaaja ja erikoistunut urheilujohtamiseen. Viimeiset vuodet Jari on työskennellyt pääsääntöisesti johdon ja asiantuntijoiden valmentajana.

Valmentajan työssä Jari hyödyntää monipuolista taustaansa asiakkaiden parhaaksi ja hänellä on erinomainen kyky kiteyttää asiat helposti omaksuttavaan muotoon. Jari vaikuttaa työllään ja esimerkillään empaattiseen johtamiseen ihmisen toiminnan muuttamisessa. Yksilöiden hyvinvoinnin ja kapasiteetin riittävyyden varmistamiseen ei ole yhtä ainoaa mallia: yksilöiden kokonaisvaltaisen tilanteen huomioiminen ja siihen tarpeeseen tuotetut ratkaisut toimivat käytännössä parhaiten.

Jarin menestyksekkääseen valmentajan uraan kuuluu liuta asiakkaita, jotka ovat saavuttaneet omat tavoitteensa niin Ironman-kisan läpäisemisessä kuin oman elämän hallinnan palauttamisessa tai menestyvän liiketoiminnan rakentamisessa.

Menestyvät yritykset koostuvat energisistä ja osaavista yksilöistä, jotka toimivat tehokkaimmin hyvinvoivassa ja hyvin johdetussa yhteisössä. Parhaiten työhyvinvoinnin satsaukset menevät perille, kun niiden takana on esimerkillinen ja sitoutunut johto. Nämä ohjenuorat toimivat asiakkaidemme kanssa toteutettavissa yhteisissä projekteissamme.

Kisakallion urheiluopisto

Järjestämme asiakasvalmennuksiamme Kisakallion urheiluopiston hienoissa puitteissa. Paikka sopii fasiliteeteiltaan ja maisemaltaan erinomaisesti työhyvinvointitilaisuuksiin ja johtoryhmävalmennuksiin. Kisakallio tarjoaa myös erilaisia liikunta-aktiviteetteja ja rentoutumisen mahdollisuuden osana valmennuksiamme. Tutustu Kisakallioon tästä